14.2.2013

Ihanaa ystävänpäivää!

Voihan kivinen tie! Niin se meni että jälleen saatiin uusi luku meidän rocky roadiin. Eilen ratkesi tonttiarvonnan tulokset ja oltiin sijalla tuhat ja jotain. Vaikkei kaupungin valikoimat meidän mieleen olleetkaan ja oddsit tiedettiin, silti vähän aikaa harmitti. Lähinnä se odottelu ja ajan hukkaaminen. Hassuja tunteita koska alunperin ei aiottu kaupungin arvontaan mukaan lähteä lainkaan. No, mä kävin töiden jälkeen hikilenkin rantaraitilla ja purin siellä harmituksen pois. Tämä lenkki totisesti vaati sauvat mukaan ja painelin posket punaisina hakaten sauvoja lumiseen maahan ja purnasin kaikkea mahdollista puoliääneen. Varmasti huvittava näky, zen-tyyneys oli kaukana. Onneksi oli jo hämärää :) Kotiin tullessa ketutuksen huippu oli täysin taittunut ja totesimme että hyvä näin. Nyt eteenpäin ja plan ö käyttöön (kohta loppuu pläänit kesken).

Tänään ystävänpäivän ja vapaapäivän kunniaksi leivoin cupcaket. Tein työpaikan nyyttäreille viime vappuna banaanitoffee-versioita ja ne saivat kiitettävän vastaanoton. Niitä olen himoinnut jo monta päivää joten mikä sen parempi syy leipoa kuin ystävänpäivä. Löysin ohjeen aikoinaan Jauhot suussa -blogista. Aina cupcakeja tehdessäni teen kuorrutuksen ihanan lontoolaisen Hummingbird Bakeryn ohjeiden mukaan mutta nyt jostain ihme syystä kokeilin eri versiota. Not happy mutta näin se nyt meni. Silti erittäin maistuvaa. Nyt sohvalle nautiskelemaan kaffen ja uusimman sisustusraamatun kera.

Ihanaa ystävänpäivää! Happy Valentine's Day! <3

10 kommenttia:

  1. Ihanaa Ystävänpäivää! Voi zen-tyyneys sentään :D Se oikea odottaa, believe me! <3

    VastaaPoista
  2. Happy Valentine's day! Greetings from Seattle, from all of us <3 -K&M

    VastaaPoista
  3. hey hey hey... vielä ehtii! Ihanaa Ystävänpäivää!
    ps. tuo Marimekon lautanen on totaalisen upea! Mistä vaan sais??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 En tiedä mistä sais, itsekin haluaisin niitä lisää. Voitko kertoa kun bongaat jostain? :D

      Poista
  4. Minä myös ihailen tuota lautasta! Olen metsästänyt noita huuto.netistä ja kaikkialta mutta missään ei tule vastaan :( Tuo lienee se pienempi versio?
    t. Jonna, Porvoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on juurikin se pienempi versio, harmittaa että aikoinaan (n.10v sitten) hankin vain 4 kpl ja sitten ne katosivat Marimekolta myynnistä. Isojakin on pari mutta mua niin ärsyttää että osan lautasista ostin sinisenä, koska silloin sattui olemaan sininen kausi. Niillä nyt ei varsin ole enää mitään käyttöä... :( Metsästys on täälläkin siis käynnissä :)

      Poista