Told you so!

Kylläpä naurattaa. Nyt. Mutta jos olisi murtuvampaa sorttia, jokin aika sitten olisi saattanut livahtaa muutama turhautumisen kyynel. Blogini ensimmäisestä, ahdistusta ja toivoa täynnä olevasta postauksesta on reilut kaksi vuotta!

Luin tänään vanhoja postauksiani liittyen tontin ostoon ja talosuunnitelmiin. Nyt ollaan tässä, yli puolitoista vuotta myöhemmin. Etenkin jaksoin hihitellä kirjoitukselleni *poks*. Jos mies olisi vahingoniloista materiaalia, hän voisi nyt tosiaankin todeta 'Told you so'. Ja ähäkutti. Mitäs maalailit niitä *pilvilinnoja*. Minun kaikki-mulle-tänne-nyt-heti -luonteeni on saanut hieman nenilleen ja olenkin opetellut kärsivällisyyttä rankemman kautta :) 

Did I jinx it after all? Iloitsemalla ja hehkuttamalla. Vaihtamalla vielä blogin nimenkin, ihan kuin tiedostaen tulevan. Ehkä tämä on universumin kiero tapa ajatella sitä saa mitä tilaa. Vaikka tiedettiin että helppoa ei tule, on tämä sittenkin lyönyt ällikällä. Ihan näin hankalaan ja pitkäpiimäiseen touhuun ei osattu kuitenkaan varautua. Tontin ostosta meni reilu vuosi ennenkuin maapläntillä tapahtui mitään.

 Nuo oli suunnitelmat, mutta syksyllä rakennusluvan saanut pilvilinna näyttää valosuunnittelijan silmin tältä tässä! 

Unelmiemme talo se ei ole vaikka joitakin haaveidemme elementtejä siihen on saatu ympättyä. Sijainti on ihana mutta kaava ja tontti itsessään asettaa kovasti rajoituksia. Vaikkakin talon muoto on haasteellinen, pohjaratkaisusta on pyritty luomaan niin hyvä ja toimiva kuin mahdollista. Kompromissi, se oli päivän sana suunnitteluvaiheessa arkkitehdin kanssa. Nyt seinät on nousseet jo lähelle harjakorkeutta, huippua! 
Talopaketti ei ollut vaihtoehto tälle tontille.

Tämä tapa rakentaa, jossa lapioita yhdellä tontilla heiluu kahdeksan talouden verran... Never again! Vaikka alussa ajatteli että kaiken se kestää, kaiken se kärsii. Se omaan kotiin pääsy. Olisi sen helpommallakin saanut. Ja nopeammin. Kaikilla on alussa sama päämäärä ja vaikka hieno ajatus on se että kaveria autetaan mäessä ja kaikki sujuu hyvässä yhteishengessä, silti se oma napa on se keskeisin napa. Ja oma edistyminen tärkeintä. Mutta onneksi kaikki ovat ehkä oivaltaneet että 'Hei, näiden kaikkien tyyppien kanssa pitäisi jatkossa vielä asustellakin naapurihengessä' :)

Useasti on kyselty blogini luotaantyöntävää nimeä :)  
Yksi odottaa blogin johtavan armottomaan valitusblogiin. Toinen luulee nimen johtavan leivontablogiin. Molempia se on, vaikka on paljon muutakin. Nyt yli kahden vuoden vuodatuksen jälkeen voin tämänlaisen analyysin antaa. Googlen avulla löydetään blogiini hakusanoilla mutakakku, chili-bataattikeitto, sinua odotan ja tietenkin rocky road. Ne ovat vilkkaimmat väylät.

Mutta se mistä nimi tulee, se tulee ansaitusti siitä kivisestä tiestä jonka jouduimme talokuvioissa tähän asti kulkemaan. Asumiskuvioihissa ja ennenkaikkea rakentamiseen liittyvissä kuvioissa. Kaiken koetun valossa ei tällä voi muuta nimeä olla. Kirjoitin pari ensimmäistä postausta imelän ja mitä epäsopivamman nimen turvin. Se oli *It's all about us*. Nyt vaan hymyilyttää kun ajattelen sitä. Mutta tavallaan sekin kuvaa tätä kaikkea hyvin. Mihinkään ei ole menty helpoimman kautta, jokaiseen tärkeään päämäärään on päästy kävelemällä ensin jonkin matkaa kivistä polkua. Mikään ei ole tipahtanut tarjoiltuna eteen niinkuin se kuuluisa Manun illallinen.

Nyt suloista sävyä tähän Rocky Roadiin antaa tuo pieni minimii, maailman ihanin pikkuihminen. Hän on se kauan kaivattu vaaleanpunainen vaahtokarkki joka Rocky Roadia kuuluu maustamaan. Rocky Roadista on tullut pala palalta makeampi <3

Hei hei mitä kuuluu?

Pahoittelut hiljaisuudesta! Jotenkin hurjan vauhdikkaita meidän päivät nykyään ja arki ajoittain lähes karnevaalimeininkiä :) On hetkiä jolloin huomaan viettäneeni jonkin aikaa lähes yh-elämää. Mies on suunnannut useana päivänä suoraan töistä raksalle ja tulee sieltä illalla vasta neidin iltatoimien aikaan, jos ehtii silloinkaan. Mutta nyt on lomaviikko joten päivät eivät raksalla ole venyneet kohtuuttomiksi. Appiukkokin on jo kolmatta viikkoa auttelemassa raksahommissa ja talo onkin noussut vauhdilla. Ihana, korvaamaton apu. Bonuksena tässä diilissä myös se että minimii saa viettää vaarin kanssa laatuaikaa päivittäin.

Pikku palleromme kehittyy vauhdilla. Aika kotona meneekin niin että pallero kiittää taaperokärryllään sukat makkaralla edellä ja minä perässä. Varmistelua neiti ei enää juurikaan tarvitse, mutta ajoittain vauhti kohoaa vähän liian korkealle. Mutta kärry on nyt vihdoin pop. Kuinka sydäntä sykähdyttävää on vierestä katsella pikkuisen touhutessa itsekseen esteitä pois kärryn tieltä <3
 Vielä hän ei täysin ilman tukea kävele, mutta siitä se lähtee! Mukkelis makkelis momenttejakaan ei enää tule juuri lainkaan.

Mutta, mitä mulle kuuluu? Yh-elämän lisäksi. Pidän yllä ruoka- ja pyykkihuoltoa ja hoidan juoksevia asioita. Olen ollut tehokas, sain vihdoin varattua neitokaisen 1-v kuvauksenkin. Hui, aika rientää. 
Olen saanut tämän viikon aikana kaksi imartelevaa nimitystä jotka on perääni huudeltu. 'Hei, tuulipukurouva!'. Ja 'Hei, Pampers!' Toisella kerralla olin lähtenyt Prismaan tuulipuvussa ja jätin kassalle jotain. Kyllä, teen usein niin. Siis heitän tuulipuvun päälleni :) Hengaan kotona leggareissa joissa en kuitenkaan viitsi kadun toiselle puolelle Prismaan vilahtaa. Siispä vetäisen päälleni lenkkipuvun. Olkoon noloa, mutta hemmetin mukavaa myös! Pampers-tittelin sain kun joku peräänhuutelija Postissa ilmoitti mun jättäneen jonkun kuitin tiskille. Vaikka en sitten edes ollut minä. Ja kyllä, paketti Pamperseja roikkui vaunuissa. 

Mutta on tämä Pampers-muija tavannut ihania ystäviäänkin. Tällaisena aikana ihanat ystävät ovat korvaamattomia. He soittavat kysyäkseen kuulumisia. He pysäyttää hullun oravanpyöräni hetkeksi ja patistavat kaupungille kahville. Ja kutsuvat syömään. Ja tarjoutuvat lapsenvahdeiksi pyytämättä, edes hetkeksi. Että mama pääsee vaikka kampaajakäynnilleen. Kullat rakkaat.

Kärsin myös armottomasta matkakuumeesta. En ehkä koskaan ole ollut näin tuskissani. Pinta- ja lattiamateriaalisurffauksen sijaan yllätän itseni selailemasta vanhoja matkakuvia ja tsekkailemasta lentohintoja. Käteen hakeutuu lehtipinosta mieluiten Mondo. Unelmissani makaan jälleen Seychelleillä maailman kauneimmalla rannalla kuuntelemassa meren kohinaa. Ei merkkiäkään turisteista, aurinkotuoleista saati 'masaas, masaas' ammattilaisista.

Tämän kaiken lisäksi hurrrjan paljon mommy brain moments. Kaikki mamat nämä hetket varmuudella tietävät :) Miten ihmeessä näillä aivoilla on valmis työelämään kuukauden kuluttua...?

Mutta en valita, tämän hetkisen yh-elämän kääntöpuoli kun sattuu olemaan jotain niin makeaa, upeaa ja odotettua. Oma, valmistuva koti. Me todetaan joka ilta että tämä on vaan vaihe, joka menee ohi. It's all worth it. Käperrytään kainaloon ja kuiskataan korvaan hyvät yöt. 
Nukahdetaan nanosekunnissa.

Muutto

Palataanpa vielä viime vuoteen ja kaivetaan luonnoksista sinne roikkumaan jäänyt postaus joka sai väistyä joulukalenterin tieltä, ja melkein jäikin unholaan...

Moni raksailumme haasteista (ja blogista) tietämätön kyseli että joko se muutto, jota puheissani viime vuoden loppupuolella sivusin, on jo SE muutto? Valitettavasti ei. Vaikka alkuperäinen toive tontin oston aikoihin oli että 'jouluksi 2014 kotiin'.

 

Minimiin muutto omaan huoneeseen oli syksyn aikana tapetilla päivittäin. Väliaikaiskodin toinen makuuhuone toimi eräänlaisena sekavarastona/työhuoneena/lastenhuoneena. Huone jonka oven aina suljin vieraiden saapuessa. Miehen takaraivossa hälytteli ajatus työhuoneen menetyksestä, joten hän googlaili hissukseen isompia asuntoja. Varovasti sitten kyseli, näyttäen jo viereisestä taloyhtiöstä löytämäänsä asuntoa, että jos nyt vielä kerran muutettaisiin. Vaikka se ei toivomamme muutto vielä olisikaan. Minimii saisi oman huoneen, me saisimme oman makuuhuoneemme 'takaisin' ja lisäksi olisi vielä yhdistetty työhuone/vierashuone. Myyntipuheen päätti se että minun ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään, hän hoitaisi kaiken. Aivan loistavalta kuulosti. Hmm... Mutta meneekö se koskaan niin? :)

Kaikki meni itseasiassa aika kivuttomasti. Päätin jo etukäteen että koska muutto tapahtuu vain sisäpihan toiselle puolelle, muutosta lanseerattaisiin Ikea-kassi muutto. Aivan loistavan kestäviä ovatkin nuo siniset kaverit joita hamstrattiin avuksi tutuilta ja tuntemattomilta. Onneksemme uusi asunto oli tyhjillään ja saimme avaimet sinne jo pari viikkoa ennen virallista muuttopäivää. Asunnossa oli tehty perusteellinen siivous ja maaliremontti, sekin helpotti. Siinä sitten pakattiin ja kuljetettiin tavaraa kassi kerrallaan pihan toiselle puolelle reilun viikon ajan. Samalla purkaen ja järjestäen paikalleen. Sain ihania ystäviäni avuksi useimpina päivinä ja aina saatiin pakattua vähän. Ohjenuorana: pakataan löyhästi :) Viimeinen rutistus tapahtui isommalla porukalla jolloin siirtyivät huonekalut. Seuraavana päivänä mies lähtikin sitten työmatkalle ja minä purin pakaaseja itsekseen paikoilleen viikon ajan.

Todella tyytyväinen kuitenkin olen että muutto siihen väliin rutistettiin. Saatiin kivasti neliöitä lisää ja samalla tuli myös tehtyä väli-inventaario kamojen suhteen. Ennenkaikkea tyllerö sai oman huoneen ja minä pääsin 'sisustamaan' sitä hädintuskin 6 neliöistä koppia :) 

Huomaan että tulevassa kodissa ainoa asia joka on selkeänä mielessä, on juuri lastenhuoneen sisustus. Huomaankin suuntaavani päiväkävelyillä aivan liian usein Lastenhuone.fi liikkeeseen. Ihana paikka, ja aivan liian lähellä :) Muuten ajatukset uuden kodin sisustuksen suhteen vielä hieman tuuliajolla. Jotenkin pitäisi ensin nähdä valmiina... 
Mutta nyt on ollaan jo toisessa väliaikaiskodissa, tästä ei muuteta enää kun siihen omaan valmistuvaan kotiin. Sehän onkin noussut nyt hyvällä vauhdilla, mutta siitä lisää myöhemmin. 

Ihanaa viikkoa kaikille!  

***

Kuvakimaraa neitokaisen huoneesta:

Vuosia vanhat musta/harmaa/valkoiset happylightsit kaivettiin varaston kätköistä ja ne saivat lisäväriä roosan ja pinkin sävyisistä palloista. Uutena ostoksena kattoon ihanan hörhelö Vita Eos.

Pikkuneidin vauvalahja, Mademoiselle kiikkutuoli on itseoikeutetusti neidin huoneessa. Minimii sai myös oman walk in closetin :)
 

Olohuoneen Helmat-valaisin muuttaa minimiin huoneeseen viimeistään uudessa kodissa. Tuunailinkin sitä jo valmiiksi tyttömäiseen kuosiin :)

Erään aikakauden loppu

Tänään on äitiysvapaani viimeinen päivä. End of an era. Huomisesta aloitan kuuden viikon vuosiloman. Onneksi! Ihan kamalalta tuntuisi mennä töihin huomenna, vaikka kiva työ siellä odotteleekin. Mutta pikkuisen jättäminen... toinen on vasta pari päivää vaille yhdeksän kuukautta. Kuuden viikon kuluttua palaan tekemään 50% työaikaa. Käytännössä se tarkoittaa että teen kuudessa viikossa yhdeksän työvuoroa. Se ei ole paha. Minimii saadaan näin hoidettua kotona eikä sen suurempia hoitojärjestelyjä vielä tarvita. Työnantajani myöntää puolikasta työaikaa vain puoli vuotta, sen jälkeen mietitään asia uusiksi.

 

 Ihana tämä mahdollisuus olla näin pitkään kotona. Arvostan niin paljon tätä hyvin ainutlaatuista järjestelmää. Muutama ystäväni ja tuttava ovat eläneet vuoden aikana hyvin samanlaisia hetkiä vastasyntyneidensä kanssa eri puolilla maailmaa. Paitsi että osa heistä on palannut töihin jo neljä, ja jopa kuusi kuukautta sitten. Järjestelmä ei salli kotiin jäämistä tämän 'deadlinen' jälkeen, äitiysloma loppuu. Toki jos kukkaro sallii, kaikki on mahdollista. Osa ystävistäni onkin jäänyt kotiin ilman minkäänlaista 'Kela-avustusta'. Myötätuntoinen työnantaja saattaa säilyttää työpaikan kuitenkin odottamassa kauemmin kuin virallisen äitiysloman, mutta usein näin ei ole.  

Aikamoista. Nämä naiset asuvat mm. Hollannissa, Englannissa, Irlannissa, Yhdysvalloissa, Uudessa-Seelannissa ja Etelä-Afrikassa. Osa siis aika lähelläkin. Lueskelin kesällä ja alkusyksyllä Facebookista näitä töihinpaluupäivityksiä ja itselleni se oli silloin kovin kaukainen ajatus vielä. Hollannissa asuva yhdysvaltalaispariskunta kiitteli ylitsevuotavasti Hollannin hallitusta jonka luoma systeemi mahdollistaa äidin kotona olon kokonaisen neljän kuukauden ajan. Heidän kotipaikkansa on New York ja siellä naisen työnantaja olisi sallinut äidin olla kotona 9 viikkoa vauvan syntymän jälkeen. Yleisesti se siellä on kaiketi 6 viikkoa. Eli Sarahilla oli varsin salliva työnantaja. Heille tämä Suomen tarjoama 10 kk on  unbelievable.

Mies jätti valinnan töihin paluusta täysin päätettäväkseni. Sanoi että asiat järjestyy miten ikinä vaan haluaisin tehdä. Mietin todella pitkään. Kuinka  paljon yksinkertaisempaa olisi ollut kun joku olisi vain päättänyt asian puolestani. Molemmat olemme sitä mieltä että vieraaseen hoitoon ei vielä haluta tyttöä viedä. Tiedän myös että olen tottunut oman rahan käyttöön, joten täysin toisen lompakon armoille heittäytyminen tuntuisi äärimmäisen tuskalliselta. En kykenisi siihen. Edes 'ruhtinaallisen' Espoo-lisän turvin :D

Joten päädyin siihen että palaan tienaamaan edes sen puolikkaan palkan.

Vaikka arki kotona ei tästä juurikaan muutu, tuntuu silti hurjalta palata töihin. Onkohan ammatillisesta osaamisestani enää mitään rippeitä jäljellä? 
Jos töihinpaluu raksailua täynnä olevan kevään keskellä tuntuu virheeltä, voin aina muuttaa suuntaa ja hakea hoitovapaata. Mitään ei ole lukkoonlyöty :)

Mutta ei mietitä sitä nyt, vielä on kuusi viikkoa aikaa nauttia! <3

Ranskalainen suklaakakku

Illallisvieraita tulossa, kolmen tunnin varoituksella pitäisi loihtia säädyllinen ateria. Viikonloppuna oli tämä tilanne edessä. Onneksi parikin tyydyttävää kalatiskiä löytyy kadun toiselta puolelta, ja kun aikaa on näin vähän, kala on yleensä silloin helppo valinta.

Entäpä jälkkäri? Lähes aina päädyn jälkiruokaan jonka saan tehtyä, tai ainakin valmistella hyvissä ajoin, jopa edellisenä päivänä. Mutta kolmessa tunnissa...

Nappasin käteeni joulukääreistä kuoriutuneen Vappu Pimiän Reseptikirjan ja selasin jälkiruoat läpi. Ranskalainen suklaakakku. Kuulosti hieman liian tutulta mutta ohje poikkesikin tutusta ja turvallisesta. Jihuu! Ehkä tämä ei tarvitsisikaan vuorokautta jos toistakaan kehittyäkseen täydellisyyteensä. Ranskalaisen Suklaakakun nimeä kantavan reseptin sain työkaveriltani aikoinaan, itse uudelleennimesin sen samantien Mutakakuksi. Sellainen se ennemminkin on. Ohjehan löytyy täältä.

Vapun ranskalainen siis kokeiluun.

Toimi todella hyvin. Nopea tehdä ja kaikki ainekset löytyivät kaapista. Sen verran tuunasin että käytin kakkuun joulusuklaiden jämiä ja korvasin osan sokerista intiaanisokerilla. Maku oli suorastaan erinomainen, eikä lainkaan 'kärsinyt' siitä että oli leivottu muutama tunti tarjoilua aiemmin. Ja toisaalta kakku myös parani ajan kuluessa. Jatkoon meni heittämällä. Rich and heavy, niin kuvailisin kakkua. Pala riittää, nokare mascarponekermaa kyytipoikana :)

Ohjeessa luki paistoajaksi 12-15 min. Itse paistoin juuri sen yhden minuutin liian pitkään kun unohduimme keskustelemaan jostakin raksailuun liittyvästä laskusta miehen kanssa. Vaikka sisälmys suorastaan valui, reunat pääsivät paistumaan ylikypsiksi.  
 

Vappu is my hero. Olenhan sen ennenkin todennut, mutta nyt kyseisestä reseptikirjasta jo useampaa arkireseptiä kokeilleena täytyy jälleen todeta että ei turha kokki olekaan. Amatöörikokkien guru suorastaan.  

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Tai ainakin toivottavasti! Vuosi sitten oli ihan samat toiveet mutta eipä ehtineet kaikki toiveet toteutua. Hartain toiveista täyttyi, rakas pikkupalleromme syntyi terveenä ja valostuttaa ihmeellisyydellään jokaista päivää. Mutta talon valmistuminen oli viime vuonna edelleen jäissä. Tänä vuonna on toivottavasti sen vuoro. Suurten mullistusten vuosi myös monelle ystävälle, ihana olla niissäkin käänteissä mukana!

Uuden vuoden lupauksia tai julistuksia en tänäkään vuonna tehnyt... vaikka kunnostautua täytyisi siinä ikuisessa ongelmassa: Älä jätä asioita viime tinkaan! Tähän ikään mennessä ei ole vielä osoittautunut onnistuneeksi tämä haaste :)

Hyvää kuluvaa vuotta ihan jokaiselle siellä <3 
"Katse eteen ja suupielet ylöspäin!"