Hei hei mitä kuuluu?

Pahoittelut hiljaisuudesta! Jotenkin hurjan vauhdikkaita meidän päivät nykyään ja arki ajoittain lähes karnevaalimeininkiä :) On hetkiä jolloin huomaan viettäneeni jonkin aikaa lähes yh-elämää. Mies on suunnannut useana päivänä suoraan töistä raksalle ja tulee sieltä illalla vasta neidin iltatoimien aikaan, jos ehtii silloinkaan. Mutta nyt on lomaviikko joten päivät eivät raksalla ole venyneet kohtuuttomiksi. Appiukkokin on jo kolmatta viikkoa auttelemassa raksahommissa ja talo onkin noussut vauhdilla. Ihana, korvaamaton apu. Bonuksena tässä diilissä myös se että minimii saa viettää vaarin kanssa laatuaikaa päivittäin.

Pikku palleromme kehittyy vauhdilla. Aika kotona meneekin niin että pallero kiittää taaperokärryllään sukat makkaralla edellä ja minä perässä. Varmistelua neiti ei enää juurikaan tarvitse, mutta ajoittain vauhti kohoaa vähän liian korkealle. Mutta kärry on nyt vihdoin pop. Kuinka sydäntä sykähdyttävää on vierestä katsella pikkuisen touhutessa itsekseen esteitä pois kärryn tieltä <3
 Vielä hän ei täysin ilman tukea kävele, mutta siitä se lähtee! Mukkelis makkelis momenttejakaan ei enää tule juuri lainkaan.

Mutta, mitä mulle kuuluu? Yh-elämän lisäksi. Pidän yllä ruoka- ja pyykkihuoltoa ja hoidan juoksevia asioita. Olen ollut tehokas, sain vihdoin varattua neitokaisen 1-v kuvauksenkin. Hui, aika rientää. 
Olen saanut tämän viikon aikana kaksi imartelevaa nimitystä jotka on perääni huudeltu. 'Hei, tuulipukurouva!'. Ja 'Hei, Pampers!' Toisella kerralla olin lähtenyt Prismaan tuulipuvussa ja jätin kassalle jotain. Kyllä, teen usein niin. Siis heitän tuulipuvun päälleni :) Hengaan kotona leggareissa joissa en kuitenkaan viitsi kadun toiselle puolelle Prismaan vilahtaa. Siispä vetäisen päälleni lenkkipuvun. Olkoon noloa, mutta hemmetin mukavaa myös! Pampers-tittelin sain kun joku peräänhuutelija Postissa ilmoitti mun jättäneen jonkun kuitin tiskille. Vaikka en sitten edes ollut minä. Ja kyllä, paketti Pamperseja roikkui vaunuissa. 

Mutta on tämä Pampers-muija tavannut ihania ystäviäänkin. Tällaisena aikana ihanat ystävät ovat korvaamattomia. He soittavat kysyäkseen kuulumisia. He pysäyttää hullun oravanpyöräni hetkeksi ja patistavat kaupungille kahville. Ja kutsuvat syömään. Ja tarjoutuvat lapsenvahdeiksi pyytämättä, edes hetkeksi. Että mama pääsee vaikka kampaajakäynnilleen. Kullat rakkaat.

Kärsin myös armottomasta matkakuumeesta. En ehkä koskaan ole ollut näin tuskissani. Pinta- ja lattiamateriaalisurffauksen sijaan yllätän itseni selailemasta vanhoja matkakuvia ja tsekkailemasta lentohintoja. Käteen hakeutuu lehtipinosta mieluiten Mondo. Unelmissani makaan jälleen Seychelleillä maailman kauneimmalla rannalla kuuntelemassa meren kohinaa. Ei merkkiäkään turisteista, aurinkotuoleista saati 'masaas, masaas' ammattilaisista.

Tämän kaiken lisäksi hurrrjan paljon mommy brain moments. Kaikki mamat nämä hetket varmuudella tietävät :) Miten ihmeessä näillä aivoilla on valmis työelämään kuukauden kuluttua...?

Mutta en valita, tämän hetkisen yh-elämän kääntöpuoli kun sattuu olemaan jotain niin makeaa, upeaa ja odotettua. Oma, valmistuva koti. Me todetaan joka ilta että tämä on vaan vaihe, joka menee ohi. It's all worth it. Käperrytään kainaloon ja kuiskataan korvaan hyvät yöt. 
Nukahdetaan nanosekunnissa.