Erään aikakauden loppu

Tänään on äitiysvapaani viimeinen päivä. End of an era. Huomisesta aloitan kuuden viikon vuosiloman. Onneksi! Ihan kamalalta tuntuisi mennä töihin huomenna, vaikka kiva työ siellä odotteleekin. Mutta pikkuisen jättäminen... toinen on vasta pari päivää vaille yhdeksän kuukautta. Kuuden viikon kuluttua palaan tekemään 50% työaikaa. Käytännössä se tarkoittaa että teen kuudessa viikossa yhdeksän työvuoroa. Se ei ole paha. Minimii saadaan näin hoidettua kotona eikä sen suurempia hoitojärjestelyjä vielä tarvita. Työnantajani myöntää puolikasta työaikaa vain puoli vuotta, sen jälkeen mietitään asia uusiksi.

 

 Ihana tämä mahdollisuus olla näin pitkään kotona. Arvostan niin paljon tätä hyvin ainutlaatuista järjestelmää. Muutama ystäväni ja tuttava ovat eläneet vuoden aikana hyvin samanlaisia hetkiä vastasyntyneidensä kanssa eri puolilla maailmaa. Paitsi että osa heistä on palannut töihin jo neljä, ja jopa kuusi kuukautta sitten. Järjestelmä ei salli kotiin jäämistä tämän 'deadlinen' jälkeen, äitiysloma loppuu. Toki jos kukkaro sallii, kaikki on mahdollista. Osa ystävistäni onkin jäänyt kotiin ilman minkäänlaista 'Kela-avustusta'. Myötätuntoinen työnantaja saattaa säilyttää työpaikan kuitenkin odottamassa kauemmin kuin virallisen äitiysloman, mutta usein näin ei ole.  

Aikamoista. Nämä naiset asuvat mm. Hollannissa, Englannissa, Irlannissa, Yhdysvalloissa, Uudessa-Seelannissa ja Etelä-Afrikassa. Osa siis aika lähelläkin. Lueskelin kesällä ja alkusyksyllä Facebookista näitä töihinpaluupäivityksiä ja itselleni se oli silloin kovin kaukainen ajatus vielä. Hollannissa asuva yhdysvaltalaispariskunta kiitteli ylitsevuotavasti Hollannin hallitusta jonka luoma systeemi mahdollistaa äidin kotona olon kokonaisen neljän kuukauden ajan. Heidän kotipaikkansa on New York ja siellä naisen työnantaja olisi sallinut äidin olla kotona 9 viikkoa vauvan syntymän jälkeen. Yleisesti se siellä on kaiketi 6 viikkoa. Eli Sarahilla oli varsin salliva työnantaja. Heille tämä Suomen tarjoama 10 kk on  unbelievable.

Mies jätti valinnan töihin paluusta täysin päätettäväkseni. Sanoi että asiat järjestyy miten ikinä vaan haluaisin tehdä. Mietin todella pitkään. Kuinka  paljon yksinkertaisempaa olisi ollut kun joku olisi vain päättänyt asian puolestani. Molemmat olemme sitä mieltä että vieraaseen hoitoon ei vielä haluta tyttöä viedä. Tiedän myös että olen tottunut oman rahan käyttöön, joten täysin toisen lompakon armoille heittäytyminen tuntuisi äärimmäisen tuskalliselta. En kykenisi siihen. Edes 'ruhtinaallisen' Espoo-lisän turvin :D

Joten päädyin siihen että palaan tienaamaan edes sen puolikkaan palkan.

Vaikka arki kotona ei tästä juurikaan muutu, tuntuu silti hurjalta palata töihin. Onkohan ammatillisesta osaamisestani enää mitään rippeitä jäljellä? 
Jos töihinpaluu raksailua täynnä olevan kevään keskellä tuntuu virheeltä, voin aina muuttaa suuntaa ja hakea hoitovapaata. Mitään ei ole lukkoonlyöty :)

Mutta ei mietitä sitä nyt, vielä on kuusi viikkoa aikaa nauttia! <3