26.5.2015

Polkka

Skumppalasin ääreltä hei! Pian on päättymässä tiistai joka on sisältänyt mukavasti arjen timantteja. Jotta en kuitenkaan pääse liikaa leijumaan, päivä on päättymässä uuden kodin lukkopohdintoihin ja pyykkien lajitteluun :)

Kampaajalla käynti on nykyään ihanaa. Ennen en siitä niin välittänyt, se oli lähinnä vain kuukausittainen välttämätön paha. Nyt siitä on muodostunut maman oma hetki jolloin kukaan ei vaadi mitään ja saan uppoutua ihan omaan maailmaan lehtien, hyvän kahvin ja mukavan rupattelun parissa. Tänään juuri muisteltiin kampaajani Sannin kanssa yhteistä taivalta jota on kestänyt pian neljä vuotta. Miten onnekas olenkaan että löysin juuri Sannin! Neljässä vuodessa Sanni on todistanut hiusteni ihmeellisen muutoksen, sekä hänen aikaan saamansa että hormonien aiheuttaman. Piikkisuora, liukas ja itsepäinen tukkani on muuttunut hitaasti mutta varmasti luonnokiharaiseksi karkeaksi leijonanharjaksi. Raskauden- tai imetyksenaikaista hiuskatoa ei todellakaan ole ilmaantunut. Päinvastoin, uutta hiusta ja kiharaa on ilmaantunut hankaluuteen asti.


Olin lykännyt radikaalimpaa hiustenleikkuuta kuukausi kerrallaan vaikka se on mielessä tikittänyt pitkään. Annoin leikata aina vain vähän kerrallaan. Ja silti hiukset on lähes aina nutturalla! Mikä siinä onkin että se pätkäisy tuntuu aina vaikealta ja haikealta. Viime kuussa ennen reissua kampaajalla käydessä tekosyyni oli että 'Kun on ne pikkutyllerön 1-v kuvauksetkin perhepotretteineen tulossa, säästetään vielä pituutta... Ens kerralla sitten!' Heh. 


Harjakaan ei enää tahtonut kulkea lävitse. Nyt ei ollut enää tekosyytä joten päästin Sannin toteuttamaan sen mistä on pitkään puhuttu. Mies huusi perääni vielä viime hetkellä ennenkuin hyppäsin autosta ulos että tee mitä vaan mutta ethän otsista leikkaa :) Taisi edellisellä kerralla väsyä tuskasteluuni otsiskriisissäni. 
Naps vaan ja polkkahan siitä tuli. Ei tullut otsista, olen vihdoin oppinut virheistäni. Nyt tuntuu hyvältä. 


Vielä kun kotimatkalla pääsin piipahtamaan muutamassa Fredan lempiputiikissa ja kotiin tullessa mies oli hoitanut kaupassakäynnin ja ruoanlaiton, päivä oli jo reilusti plussan puolella. Eikä siinä kaikki, oli kaupassa käydessään hakenut skumppapullonkin koska tuntui siltä. Siinä kohtaa melkein jo tanssin.

Lasi tyhjenee ja pyykkipino odottaa, ja ne mustat sukat lajitteluineen. Ihan just tipahdan maan pinnalle ja siihen normi tiistaimeininkiin ;) 

ps. tämän saa vielä kiinni *tuulettaa* ;)






18 kommenttia:

  1. Voi miten ihana päivä, leiju siinä vielä hetki.
    Hiuksesi näyttävät todella kauniilta nyt. Muutos tekee aina välillä hyvää, vaikka kyse olisikin vain hiuksista :)
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kiva piristys arjen keskelle tämä päivä. Muutos tekee hyvää ja hiukset kasvaa aina takaisin jos alkaa kaduttaa. Nehän on vaan hiukset... :D

      Poista
  2. Oolalaa! Varmasti aika kepeä tunne kun nutturan paino pois niskasta tai päälaelta :) Tuo sun tukka olikin aivan käsittämätön!
    Makeet nahkaespadrillokset! Mistä hankit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kepeältä tuntuu, nuttura alkoi jo painaa aikas paljon :D
      Nuo on Toms espikset. Kanadasta löytyi mutta olen niitä samaisia täälläkin nähnyt, tosin puolet kalliimmalla hinnalla :D Edelliset jäi viime kesänä vauvauintiin ja hävisi sille tielleen...

      Poista
  3. Huomattava muutos! Kauniit olivat pitkinäkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hieman tottumista vaatii, vaikka kiva muutos onkin. Enää sitä ei sipaista huolettomasti pään päälle...

      Poista
  4. Viis tukasta, katseen kiinnittää tuo laukku! ;) Tunnistan nuo tikkaukset missä vaan, omissa haaveissani juuri tuo samainen. IHANA! Lucky girl!
    Ei vais, tukkakin on aika hot! On sevaan ihanaa kun joku suoristaa ongelmatukan... Kokemusta on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Puolivälin palkkio itselleni raksan keskellä selviytymisestä! Katsotaan millä lahjon itseni jos selviän loppuun asti :D
      Luksusta on kun joku muu puskee ongelman kimppuun föönit hulmuten ja suoristusrauta pihisten! Nautin :)

      Poista
  5. Todella upea lopputulos! Tosin pidin myös pitkistäkin :) Itselläni on menossa nyt kasvatusvaihe, pari kesää sitten leikkasin ponnarin pois ja oli ihanaa pitää hiukset lyhyenä vähän aikaa. Nyt mielessä on ehkä tulevat häät ja mitä ihania kampauksia pitkille hiuksille saakaan aikaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakspiippunen juttu :) Tykkään itsekin paljon vaikka pitkät oli huolettomat ja tämä vaatii vähän laittamistakin. Pitkät on tosiaan siitä unelmat että kampauksia saa vaikka minkälaisia, itsekin olin just oppinut leikittelemään leteillä jne ja melkein samantien pätkäistiinkin pois. Hiusten pätkäisy ei onneks koskaan ole lopullista :)

      Poista
  6. Wau! Tosi hyvältä näyttää! En malta odottaa että näen lopputuloksen livenä :) Voi kun mäkin rohkenisin! Oon pitkään pyöritellyt mielessä lyhyttä tukkaa mut se päätöksen tekeminen on niin vaikeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti muru <3 Näytän kyllä varmaan just samalta vain lyhentyneen poninhäntäni kanssa :D Mä psyykkasin itteeni viime hetkeen asti mutta ei se edes herättänyt mitään tuntemuksia, kevyempi olo ja mieli vaan tuli :)

      Poista
  7. Mielettömän ihana. Itse leikkasin talvella polkkiksen blogi ystävän luona vieraillessa. Henna loihti mun karkesta leijonan harjasta aivan ihanan uuden lookin josta olen tykännyt mielettömän paljon. Hetkeäkään en ole katunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni! Nyt muutaman päivän perusteella voin sanoa että tykkään paljon! Edelleen helppo vaikka afro veti vielä tiukemmaksi. Kesätukka! :D

      Poista
  8. Hyvä kampaaja on onni! <3 Kaunis polkka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Hyvä kampaaja on todellinen löytö ja onni!!

      Poista