18.9.2015

Arvonta. Aesop & Jo Malone


Koko kesän olen käynyt mielessäni taistelua blogin olemassaolon kanssa. Joinakin päivinä jatkaminen on ollut selkeän kirkkaana mielessä, tietenkin jatkan, tämähän on kivaa. Postausaiheita vilisee tällöin mielessä loputtomiin. Syvimmissä aikataulumurheissa asiaa pohtineena taas olen ollut valmis kirjoittamaan sen viimeisen postauksen. Olen kuitenkin päätynyt siihen että arvioin asian uudestaan kun tämä hullunmylly, jota raksailuksikin kutsutaan, on ohi. Äkkipikaisilla päätöksillä on harvoin elämässäni ollut tyydyttävä lopputulos :D

Olen ikionnellinen että te ihanat olette pysyneet matkassani mukana vaikka postauksia harvakseltaan tipahteleekin. Tässä elämäntilanteessa arvostan mm. yöuniani niin paljon että käytän lepäämiseen senkin ajan jonka ennen postausten luonnosteluun iltamyöhällä käytin. Se oli mun oma hetki, nyt se on pyhitetty unille. Toivon kovasti että voin palata tähän vaalimaani iltamyöhän omaan hetkeen kun rumba rauhoittuu.

Siitä ilosta että olette edelleenkin siellä *happy*, järkkään nyt kesällä lupaamani arvonnan. Kävi niin että hauskojen sattumusten kautta onkin nyt kaksi upeaa pakettia lähdössä matkaan :)




Lontoon reissulla nappasin mukaan Jo Malonelta Lime, Basil and Mandarine Body and Hand Wash & Body and Hand Lotion -settejä kaksi kappaletta. Itselleni ;) ...ja toisen jollekin teistä! 




Ja se toinen... Keväällä tilasin ulkolaisesta nettiputiikista Aesop London matkasetin kesäreissuja silmälläpitäen. Unohdin(?!) sen jo kunnes loppukesästä kuljeskelin Lontoossa Aesopilla ja asia palautui mieleeni. Mutta miksei setti ollut saapunut?! Otin yhteyttä myyjään, he pahoittelivat ja lähettivät uuden ja hyvityksenä käsirasvan. Pari viikkoa saapumisesta sain uuden paketin, siellä oli ilmeisesti tämä aiemmin tilattu travel kit. Otin jälleen yhteyttä myyjään kysyäkseni palautuksesta. Hepä vastasivat että keep it, no charge! For real? Hyvityksenä aiemmasta mokasta. Oh my, ihanaa asiakaspalvelua! Mulle ei koskaan käy näin!




Tästä tyylikkäästä matkasetistä tuli sopivasti toinen arpajainen :) Tunnetteko Aesopin tuotteita? Tämä matkasetti on loistava, so chic! I <3 Aesop!

Aesop London sisältää:
Classic Shampoo 50ml, Classic conditioner 50ml, 
Geranium Leaf body cleanser 50ml, Rind concentrate body balm 50ml,
Parsley seed facial cleanser 15ml, Parsley seed anti-oxidant facial toner 15ml,
Parsley seed anti-oxidant hydrator 15ml, Mouthwash 50ml.


Geranium Leaf Body Cleanser 50mL
Classic Shampoo 50mL
Classic Conditioner 50mL
Geranium Leaf Body Cleanser 50mL
Rind Concentrate Body Balm 50mL
Parsley Seed Facial Cleanser 15mL
Parsley Seed Anti-Oxidant Facial Toner 15mL
Parsley Seed Anti-Oxidant Hydrator 15mL
Mouthwash 50 mL - See more at: http://www.aesop.com/fr/packs-and-gifts/travel/london-kit.html#sthash.ZfNHdLSo.dpuf
Classic Shampoo 50mL
Classic Conditioner 50mL
Geranium Leaf Body Cleanser 50mL
Rind Concentrate Body Balm 50mL
Parsley Seed Facial Cleanser 15mL
Parsley Seed Anti-Oxidant Facial Toner 15mL
Parsley Seed Anti-Oxidant Hydrator 15mL
Mouthwash 50 mL - See more at: http://www.aesop.com/fr/packs-and-gifts/travel/london-kit.html#sthash.ZfNHdLSo.dpuf
Classic Shampoo 50mL
Classic Conditioner 50mL
Geranium Leaf Body Cleanser 50mL
Rind Concentrate Body Balm 50mL
Parsley Seed Facial Cleanser 15mL
Parsley Seed Anti-Oxidant Facial Toner 15mL
Parsley Seed Anti-Oxidant Hydrator 15mL
Mouthwash 50 mL - See more at: http://www.aesop.com/fr/packs-and-gifts/travel/london-kit.html#sthash.ZfNHdLSo.dpuf
Classic Shampoo 50mL
Classic Conditioner 50mL
Geranium Leaf Body Cleanser 50mL
Rind Concentrate Body Balm 50mL
Parsley Seed Facial Cleanser 15mL
Parsley Seed Anti-Oxidant Facial Toner 15mL
Parsley Seed Anti-Oxidant Hydrator 15mL
Mouthwash 50 mL - See more at: http://www.aesop.com/fr/packs-and-gifts/travel/london-kit.html#sthash.ZfNHdLSo.dpuf
Classic Shampoo 50mL
Classic Conditioner 50mL
Geranium Leaf Body Cleanser 50mL
Rind Concentrate Body Balm 50mL
Parsley Seed Facial Cleanser 15mL
Parsley Seed Anti-Oxidant Facial Toner 15mL
Parsley Seed Anti-Oxidant Hydrator 15mL
Mouthwash 50 mL - See more at: http://www.aesop.com/fr/packs-and-gifts/travel/london-kit.html#sthash.ZfNHdLSo.dpu
Classic Shampoo 50mL
Classic Conditioner 50mL
Geranium Leaf Body Cleanser 50mL
Rind Concentrate Body Balm 50mL
Parsley Seed Facial Cleanser 15mL
Parsley Seed Anti-Oxidant Facial Toner 15mL
Parsley Seed Anti-Oxidant Hydrator 15mL
Mouthwash 50 mL - See more at: http://www.aesop.com/fr/packs-and-gifts/travel/london-kit.html#sthash.ZfNHdLSo.dpufKahdella arvalla voi Googlen lukijaraadin kautta blogiini kirjautuneet osallistua. Kirjautumattomat lukijat voivat heittää yhden arvan peliin.
Kahdella arvalla voi Googlen lukijaraadin kautta blogiini kirjautuneet osallistua. Kirjautumattomat lukijat voivat heittää yhden arvan peliin.
Arvontaan osallistut jättämällä kommentin kommenttiboxiin monellako arvalla osallistut. Ja ehkäpä vielä kommentoimalla kummasta setistä enemmän pitäisit!
Anonyymit jättäkää yhteystieto, vaikkapa sähköpostiosoite tai nimi jotta saan kiinni tarvittaessa :)
Classic Shampoo 50mL
Classic Conditioner 50mL
Geranium Leaf Body Cleanser 50mL
Rind Concentrate Body Balm 50mL
Parsley Seed Facial Cleanser 15mL
Parsley Seed Anti-Oxidant Facial Toner 15mL
Parsley Seed Anti-Oxidant Hydrator 15mL
Mouthwash 50 mL - See more at: http://www.aesop.com/fr/packs-and-gifts/travel/london-kit.html#sthash.ZfNHdLSo.dpufMennään samalla kaavalla kuin edellisessäkin arvonnassa. Kirjautuneet lukijat mukana kahdella arvalla, kirjautumattomat yhdellä :) Kommentoikaahan kumpi näistä seteistä enemmän saattaisi olla mieleen vai kumpi tahansa? Ja tietenkin monellako arvalla olette mukana, ja yhteystiedot kiitos :) 
Osallistumisaikaa syyskuun loppuun asti!
Ihana että olette siellä ja kaikesta huolimatta vieläkin kuulolla! :)

Ihanaa viikonloppua ja arpaonnea <3

46 kommenttia:

  1. Mukana kahdella arvalla! Molempi parempi :)
    IHANA arvonta, ja huippumäihä sulla! Ei mullekaan koskaan käy noin!

    VastaaPoista
  2. Yes mikä arvonta!! Niin totaalisen mukana kahdella arvalla! Fingers crossed xx

    ps. älä lopeta!! pliis ;)

    VastaaPoista
  3. En kestä näitä sun arpajaisia! Mitä settejä taas jaossa! Siis ottaisin kumman tahansa, mieluiten molemmat :))
    Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla mukana! Kyllä Jo Malone on näistä suosikki ;) Sopisi kylppäriin aika nätisti, kun vaan raaskisi käyttää.

    VastaaPoista
  5. Kahdella arvalla mukana ja ihan kumpi vain kelpaisi tänne :)
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  6. Kahdella arvalla mukana! :) Älä lopeta, mitä se haittaa jos välillä on hiljaista. Jatkaa sitten taas uudella innolla kun on aikaa ja jaksuja. :)

    VastaaPoista
  7. Älä lopeta, sun blogi on ihan lemppareitani!
    Kahdella arvalla mukana! Ottaisin molemmat jos vaan saisin, todella mieluisia! :)

    VastaaPoista
  8. Mukana kahdella arvalla ja kummasta tahansa ilahtuisin yhtä paljon.
    Blogissanikin on menossa arvonta, käypä kurkkaan ;) vink vink...

    VastaaPoista
  9. Mukana kahdella arvalla! En osaa päättää, että kumpi ois mieluisampi...Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. 1 arpa
    suvi.lahdemaki@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Yhdellä mukana. Ei ole tuttu tuotemerkki.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Yhdellä mukana. Ei ole tuttu tuotemerkki.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Älä älä älä lopeta blogia! ! ! <3 Tykkään niin lukea tätä! Ei haittaa vaikka postauksia tulisikin harvakseltaan. Laatu korvaa määrän ;) Osallistun kahdella arvalla. Molemmat ovat yhtä mieluisia :)

    VastaaPoista
  14. Voisiko nuo molemmat palkinnot arpoa samaan osoitteeseen? :) Ottaisin kirkuen vastaan! Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  15. Kahdella mukana ja kumpi vaan kelpaa :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  16. 2 arpaa kiitos! Jo Malone on niin ihana! Helsingissä kuulemma lentokentällä avattu myymälä? Ihana arvonta, ottaisin kumman tahansa!

    VastaaPoista
  17. Kahdella arvalla mukana! :) Kumpi tahansa kävisi. <3
    leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  18. Kahdella arvalla mukaan kivaan arvontaan! Kumpikin kävisi =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kahdella arvalla mukaan kivaan arvontaan! Kumpikin kävisi =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kahdella mukaan =) Matkasetti olisi mieluisampi, mutta kumpikin käy!
    pussikarhu (at) luukku.com

    VastaaPoista
  21. Aesopin matkasetti, kahdella arvalla voittoon! Kiitos :)

    VastaaPoista
  22. Kahdella arvalla osallistun. Molemmat setit ottaisin jos vaan saisin :)

    VastaaPoista
  23. Yhdellä arvalla mukana! Ihana arvonta :)
    kirsikauto@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Kahdella arvalla mukana.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Kahdella mukana! Matkasetti olisi tarpeen, Aesop <3

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla mukana ja syyslomalle matkapaketti kainaloon!
    Älä lopeta bloggaamista! Hitaampi tahti on okei ja hyvää kannattaa aina odottaa!
    Nostan hattua pitkäjänteiselle raksaprojektillenne, itsekin mietitty moista aikoinaan mutta päädyttiin valmiiseen, eikä olla kaduttu. Tervetuloa huudeille, täällä viihdytään ja kirjastossa odottaa brittilehti lukijaansa!

    VastaaPoista
  27. Mukana yhdellä arvalla! Molemmat on ihania =)
    wonderwhy@netti.fi

    VastaaPoista
  28. Ihana arvonta, yhdellä mukana! :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Kahdella arvalla mukana huipussa arvonnassa kahdella kumpi tahansa setti kelpaisi paremmin kuin hyvin :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Kahdella arvalla mukana huipussa arvonnassa kahdella kumpi tahansa setti kelpaisi paremmin kuin hyvin :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Kahdella arvalla mukana :) Molemmat setit on aivan ihania! Ensimmäinen olisi kuitenkin ehkä käytännöllisempi :)
    minea.mariella@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Kahdella arvalla mukana. Aivan ihania molemmat palkinnot 😃

    VastaaPoista
  33. Kahdella arvalla mukana! Rakastan molempia tuotemerkkejä :)
    Olen samaa mieltä kuin lukija tuolla yllä, laatu korvaa määrän. Mä myös rakastan lukea tätä blogia, tänne on ihana tulla ja tuntea lämpöä, huumoria ja sarkasmia sulassa sovussa! Eli ÄLÄ LOPETA! Postailet ihan omassa tahdissa, lukijat ymmärtää!

    VastaaPoista
  34. Kahdella arvalla mukaan, en osaa päättää kumpi palkinnoista olisi toistaan ihanampi. ;)

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
  35. Jo Malone setti näyttää ihanalta :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Yhdellä arvalla mukana ihanassa arvonnassa!
    Jos voittaisin niin valitsisin Jo Malonen setin!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  37. Arvonnassa mukana yhdellä arvalla.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Mukana kahdella arvalla! Ihan sama kumman voitan ;) Tervetulleita vaikka molemmat! Aivan ihanat tuotteet!

    VastaaPoista
  39. Ooo...ihania palkintoja! Olen innoissani mukana kahdella arvalla, ja Jo Malone -paketti tulisi tarpeeseen ❤!!
    T: Erika-Maria / Banana Mama

    VastaaPoista
  40. Kahdella mukana! Kiitti muikkarista!

    VastaaPoista
  41. Ehdottomasti mukana! Aina kannattaa näköjään muistuttaa. Mulla olisi ainakin mennyt muuten ohi.
    Ja kahdella arvalla tietty :)

    VastaaPoista
  42. Oi, kiva arvonta! Ei oo kyllä tuttuja, mut olisi kiva tutustua. Kahdella mukana!

    VastaaPoista
  43. Mukana!
    Kaksi arpaa ja molemmat ovat tervetulleita!
    marvu954@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Kahdella arvalla olen mukana :) En kyllä osaa valita settien väliltä...

    VastaaPoista