1.12.2014

Joulukalenteri. 1st.

Sain joulukalenterihaasteen. Hui ;) Olen todella otettu tästä haasteesta, Kiitos Pirita! Samalla ihmettelen että miten näin harvakseltaan postaileva tämän haasteen kanssa oikein pärjää.
Itse rakastan näitä blogijoulukalentereita! Tai mitä tahansa joulukalentereita.
Yritän tehdä tästä oman näköiseni ja lupaan tehdä parhaani onnistumisen suhteen. Jos joka päivä 'luukun' saan aikaiseksi, olen onnistunut! Joulukalenterini luukuista paljastuu päivittäin juuri siihen kyseiseen päivään liittyviä asioita. Meidän päivään. Joskus saattaa ilmestyä pelkkä kuva, toisinaan enemmän.
Toivon että viihdyt mukana ja saat joulunodotukseen lisää fiilistä :)

Joulukalenterin ensimmäisestä luukusta paljastuu ARVONTA josta jo aikaisemmin vihjailinkin! :)

Olen aivan mykistynyt kaikista ihanista lukijoista ja teidän kommenteista tässä kohta kahden vuoden aikana. Ikinä en olisi uskonut että tämä blogitarinani näin edistyy. Että joku muukin kuin kaukana asuvat ystäväni jaksavat lukea kuulumisiani. Kuulumisten päivittämisestä on tullut jotain hieman enemmän.  On hienoa että jaksatte pysyä siellä uskollisesti vaikka blogi harvemmin päivittyisikin. Edelleenkään blogi ei tule päivittymään liian usein :) 

Vuoropuhelu lukijoiden kanssa on ollut tämän matkan parasta antia, lämmin läikähdys tapahtuu jokaisen kommentin yhteydessä. Myös kriittiset kommentit otan vastaan mieluusti, etenkin jos niiden perusteella jotenkin pystyn blogiani kehittämään. Mielipiteilleni en mitään voi, jokaisella on oikeus omiinsa ja olen täysin varma että jokaiselle löytyy juuri omanlaisensa blogi luettavakseen tästä huimasta blogien viidakosta. 


Haluaisin muistaa teitä ihan jokaista mahtavaa tyyppiä jouluna, mutta aloitetaan nyt edes tällä pienen blogin ihka ensimmäisellä arvonnalla.
Pieni minua edelleen kotinaan pitävä ja pääni sisällä kuiskaileva britti rakastaa Jo Malonea! Dubain reissulla myymälä vetovoimaisesti kiskoi luokseen. Omaan ostoskoriini päätyi tuoksukynttilä (yllätys) ja suosikki kylpytuotteitani. Mutta, Jo Malonelta lähtee myös yksi jouluntuoksuinen kynttilä jollekin teistä ihanista :)
Tuoksuna Pomegranate Noir. Granaattiomenaa, ah! Ihanan ylellistä. Tiedän että tuoksuherkille tämä ei sovi, mutta saatat saada tästä vaikka pukinpakettiin jollekin kivan tuliaisen.


Kahdella arvalla voi 'Kuukkelin' lukijaraadin kautta blogiini kirjautuneet osallistua. Kirjautumattomat lukijat voivat heittää yhden arvan peliin.
Arvontaan osallistut jättämällä kommentin kommenttiboxiin monellako arvalla osallistut.
Anonyymit jättäkää yhteystieto, vaikkapa sähköpostiosoite tai nimi jotta saan kiinni tarvittaessa :)

Osallistumisaikaa vain reilu viikko, keskiviikkoon 10.12. asti jotta jouluntuoksuinen kynttilä pääsee levittämään joulutunnelmaa hyvissä ajoin ennen joulua vastaanottajalle. Voittajan nimi ilmestyy siten joulukalenterin 11. luukusta.

Ihania olette, ihan kaikki <3 
Kiitos kaikista tsempeistä haastavien raksapulmien äärellä, sekä ihanasta vuoropuhelusta jota ilman ei olisi blogiakaan. Se on se voima joka vie tätä tarinaa eteenpäin.

Onnea arvontaan <3
Ja ihanaa joulunodotusta!





37 kommenttia:

  1. Ihanaa! Mulla ei joulukalenteria olekaan. Tästäpä nappaan kalenterin, muistahan päivitellä aamuisin! :))
    Osallistun kahdella arvalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamuisin!? Sekin vielä! Haastetta kerrakseen siinäkin tämmöiselle 'aamuvirkulle' :D

      Poista
  2. Kahdella arvalla mukana. Ihanaa viikkoa Anna!

    VastaaPoista
  3. Hauskaa että teet tämän, en malta odottaa mitä kaikkea heität peliin ;)
    Osallistun arvontaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  4. Mukana yhdellä arvalla! :)
    mussaka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  5. Oi, rakastan tuoksukynttilöitä!! <3 ;)
    Joten yhdellä arvalla mukaan! :)
    Kopioin kuvasi blogini sivupalkkiin, jotta muistaisin arvontasi enkä joulu/työkiireissäni sitä unohtaisi. :)
    Laita viestiä, jos em. ei sovi niin poistan kuvan. ;)

    Suloista joulun odotusta sinulle sinne! <3

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emppu saat kaksi anyway ;) Mun mielestä olet kirjautunut Googlen kautta lukijaksi... Ainakin sun kauniit kasvot on siellä joukossa! :D

      Ja mua ei lainkaan haittaa linkitys, kiitos siitä <3

      Poista
  6. Ihana avaus! Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  7. Kiva idea! Kaksi arpaa mulle kiitos!
    T. Tuoksukynttilämaniac

    VastaaPoista
  8. Kaksi arpaa, kiitos.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Ihana arvonta. Mukana kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  10. Mukana kahdella arvalla.
    marvu954(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Kahdella arvalla mukana, ihana arvonta ! :) roosa.n-@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukana yhdellä arvalla! Ihanaa joulunodotusta sinullekin :)
    T. Kirsi
    kirsikauto@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Ihana tämä joulukalenteri juttu :) Varmasti katson joka päivän postauksen!
    Mukana yhdellä arvalla
    90jasmina@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Varmaankin ihanan tuoksuinen. Yhdellä arvalla mukana :)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Oi miten ihana arpajaisvoitto. Kahdella arvalla mukaan :)
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  16. Mukana yhdellä arvalla!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Kaksi arpaa! Mahtava arpajaispanos! Jännää :)

    VastaaPoista
  18. Kaksi arpaa! Ihanan näköinen :)

    VastaaPoista
  19. Minäpä löysin tässä uutukaisen ihanan blogin ja ilman muuta kahdella arpaliinilla mukana. :)

    Ihanaa joulukuun alkua. <3

    Ja kahdella arvalla lämpimin terkuin Tiia

    tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Olen vakilukija, ihana blogi sinulla kun et keskity vain yhteen asiaan :) Yhdellä arvalla mukana!
    lisbetkoivu@gmail.com

    VastaaPoista
  21. mukana arvalla!
    elina_jokitalo(at)luukku.com

    VastaaPoista
  22. Ihana palkinto!! Uutena lukijana kahdella arvalla mukana. :)

    valkoisenlumoissa@hotmail.fi

    VastaaPoista
  23. Yhdellä arvalla mukaan :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Kahdella arvalla mukaan kivaan arvontaan. :) Meilläkin raksahommat jatkuu edelleen, vaikka muuttamaan onkin jo päästy. e1101012@edu.vamk.fi

    VastaaPoista
  25. Kaksi arpaa kiitos :) Ihanan arpajaisvoiton olet kyllä hommannut!

    VastaaPoista
  26. Kaksi arpaa! Haluan voittaa, olis kylpyammeen reunalla ihana! :D Tuo Pomegranate on ihan mun suosikki kylpyöljy!

    VastaaPoista
  27. Kaksi arpaa kiitti! Ihana arvonta.

    VastaaPoista
  28. Mukana kahdella arvalla.
    pussikarhu(at)luukku.com

    VastaaPoista
  29. Mukana ehdottomasti. Kaksi arpaa :)

    VastaaPoista
  30. Mukaan arvontaan, yksi arpa.
    sinilintu_(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Messissä kahdella arvalla! Ihana tämä sun joulukalenterisi!

    VastaaPoista
  32. Meinasi ihan ohi mennä tämä juttu! Kahdella arvalla mukana :) Ihanaa päivää Anna!

    VastaaPoista
  33. Minäkin mukana kahdella arvalla! Nämä on niin upeita ja klassisen kauniita, tuoksukin varmasti huumaava :)
    Voi että mä nautin tästä sun blogista ja joulukalenterista muuten, saat hyvälle mielelle!

    VastaaPoista
  34. Juuri ehdin vielä mukaan upeaan arvontaan eli kahdella mukaan. :)

    VastaaPoista