18.12.2014

18th

Jo pari viikkoa olen katsellut meidän pikkuneidin alati kasvavaa joululahjapinoa. Kaikki ihanilta ystäviltä ja sukulaisilta saatu. Pienellä ei itsellään ole mitään toiveita vielä, tuskin vielä ensi vuonnakaan. Ei ymmärrä vielä lahjojen, saati materian päälle. Itse olemme hankkineet pikkumurulle yhden lahjan hänen ensimmäisenä joulunaan.
Samalla olen miettinyt kaikkia niitä lapsia jotka eivät lainkaan saa lahjoja tai saa edes viettää joulua.
Kävin viikko sitten viemässä jouluisen kassillisen perheelle joka löytyi Facebookin Jouluapua-sivuston kautta. Perhe löytyi tänä vuonna ihan läheltä. Sain toimittaa itse kassin perille, ilman välikäsiä. Ovella odotti kolme pientä tyttöä, pienin vasta puolivuotias. Miten liikuttava tilanne. Omia tunteita ei voi sanoin kuvata kun sieltä kotiin kävelin. Ja se miten näin lasten silmien syttyvän niistä pienistä paketeista ja herkuista joita olin valikoinut pukinpussiin toiveiden perusteella. Jouluapua on helppo tapa hakea ja viedä jouluapua. Tältä vuodelta palvelu on juuri mennyt tauolle.

Tänään oli Joulupuun vuoro. Kävimme minimiin kanssa kaupungilla ja lahja löysi perille keräykseen. Tässäkin asiassa olin jälleen viime tingassa, tänään oli keräyksen viimeinen päivä. Osoitin meidän lahjamme teini-ikäiselle tytölle.



"Helsingissä on noin 8500 lasta ja nuorta lastensuojelun piirissä. Joulupuu-keräyksen kautta pystyt antamaan lahjan lapselle, joka muuten jäisi ilman joulupukin tuomisia. Keskuspuiston Nuorkauppakamarin toteuttama keräys järjestetään Helsingissä vuonna 2014 jo kahdennettatoista kertaa. Keräyksen lahjat lahjoitetaan lastensuojelun alaisille helsinkiläislapsille."

"Keskuspuiston nuorkauppakamari on toteuttanut keräyksen aina yhteistyössä Helsingin sosiaaliviraston kanssa. Helsingin sosiaalivirasto varmistaa lahjojen jakelun niin kodin ulkopuolelle sijoitetuille lapsille ja nuorille kuin avohuollon piirissä oleville lapsiperheillekin. Keräys toteutetaan Forumin kauppakeskuksen lisäksi lukuisten yritysten keräyspisteissä sekä yritysten joululahjalahjoituksina. Lahjat menevät suoraan niitä tarvitseville sosiaalihuollon kautta ilman välikäsiä tai kuluja. Vastaanottajat ovat lastenkodeissa tai sijaisperheissä asuvia tai vähävaraisten perheiden lapsia. Lahjasi tuo joulumielen tuhansille helsinkiläislapsille. "


Näihin tunnelmiin *Heaven in my arms*
Vielä koskaan en ole pystynyt kuuntelemaan tätä joululaulua liikuttumatta, soi se sitten Suomeksi, Englanniksi tai Ruotsiksi. Ihana Carola. Viime sunnuntaina kirkossa, Kauneimpien joululaulujen soidessa, taidettin molemmat siskoni kanssa vetistellä tämän kohdalla. 
Siskolleni <3



6 kommenttia:

  1. Kiitos kun jälleen toit tämän tärkeän asian esille. Se että kaikilla asiat ei ole yhtä hyvin kuin itsellä ei ole itsestäänselvää kaikille, saati käy edes mielessä kun lahjalistoja laaditaan.
    Mutta olipa myös raskas postaus näin joulun kynnyksellä... :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raskas aihe mutta pinnalla varsinkin näin joulun alla... Onneksi auttaminen on tehty kenelle tahansa helpoksi, järjestöissä riittää.

      Poista
  2. Kaunis paketti! Ja tuo kappale, *weep*
    Kiva kun saa lukea täällä blogiviidakossa jotain näin erilaista kaikkien lahjalistapostausten keskellä... Ihanaa vaihtelua!

    VastaaPoista
  3. Mekin osallistuttiin Joulupuuhun. :) Pienelle ostin yhden paketin (no, kummit, mummit yms. lahjovat varmasti), kun ei hän vielä toisenakaan jouluna osaisi paketteja kaivata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin äippä valitsi pikkuneidin lahjan! Mutta puolustuksekseni haluan sanoa että se on aikaa kestävä ja silmää miellyttävä. (ja hiljainen...) :D

      Poista