15.12.2014

15th

Tänäänkin ottaa päähän Suomen Posti. Jos johonkin olen joskus luottanut, niin Postiin. Olin ajatellut tänä vuonna jo muutaman kerran tapahtuneiden kämmien olevan Postin taholta satunnaisia vahinkoja, jota omalle kohdalleni ei ole koskaan aiemmin sattunut. Tietääkseni. Mutta nyt, kortit/kirjeet eivät ole menneet perille ajallaan, vaikka olen maksanut ykkösluokkaa. Perillä ovat olleet miten ja milloin sattuu. Tätä olen kuullut muiltakin, lähetettyjä kirjeitä ei ole toimitettu tai ovat menneet viiveellä. Nyt kävi kummipoikani syntymäpäivillä ilmi ettei osa hänelle lähetettyjä syntymäpäiväkortteja ole lainkaan mennyt perille! Tämä kävi ilmi kun tehtiin kyselykierros juhlissa eilen vieraiden kesken. Pieni poika joka odotti syntymäpäiväkortteja jo ennen Itsenäisyyspäivää, vielä kipeänä. Sitten isovanhempien, kummin ja tädin kortit on jäänyt kokonaan Postin syövereihin, eri puolilta Suomea lähetetyt. Niin, ja kuinka monen muun?

Törkeän paljon risuja vuoden päätteeksi tälle lafkalle. Ei pitäisi joulupukin päästä lähellekään niitä tyyppejä jotka koko ajan supistaa ja ajaa työntekijöitä ahtaalle ja vaatii liikaa noinkin tärkeässä firmassa. Eihän ne sitten mitään viitsi. Ehkä joku postinkantaja onkin vaan lempannut sen päivän postit lumihankeen kun on vaadittu pitkä reitti tietyssä ajassa suoritettavaksi. Niinhän se hoituu. Viime viikolla olin postittamassa pakettia ja kysyin milloin voi mahdollisesti olettaa paketin perillemenoa. Tiskillä sanoivat että ei mitään varmuutta, on ollut ongelmia. I'd say!! 

No, se oli tämän päivän kiukkupurkaus. Got it out of my system!
Sorry, ei varmaan kohottanut joulutunnelmaa. (Tähän ei valitettavasti ole edes osuvaa kuvaa liitettäväksi. Tai olisi montakin mutta niitä en ilkeä)
Joten...




Lounastettiin juuri jouluisasti, pitkään ja hartaasti minimiin kanssa ystäväni luona. Minä suuntaan nyt kolmen tunnin Luxus hemmotteluhoitoon jonka jo synttärilahjana kesällä appivanhemmiltani sain. Siellä ehkä viimeisetkin rippeet tästä Posti-ketutuksesta häipyy. 
Saakohan sieltä glögiä?


 

6 kommenttia:

  1. Mua taas huvitti, että kortin esim. Porin lähelle, Hämeenlinnaan ja Nokialle menivät perille nopeammin kun kortti täällä Espoon sisällä ja Helsingissä. Huh huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koomisia juttuja suorastaan. Huonoa stand up komiikkaa :D

      Poista
  2. Täällä ilmoittautuu myös eräs jonka antipatia postia kohtaan on järjettömän suuri. Tänä vuonna on perille pääsemättä äitienpäiväkortti, kummilapsen syntymäpäivälahja ja siskon synttärikortti jossa lahjakortti sisällä (se on oma moka, niitä ei ikinä pitäisi postittaa mihinkään...) Ja kaikki maksettu ykkösluokkana. Jätin siis kaiken postittamatta nyt joulun alla, tervehdys menee kaikille muulla keinoin. Murr.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua just nyt naurattaa kun katson uutisia ja siellä puhuttiin Postista ja sen palveluista. Uuden nimenmuutoksen jälkeen Posti lupaa parantaa palveluitaan!! :D Here's to hope!

      Poista
  3. Täällä myös ilmoittautuu yksi samaisen laitoksen kaltoinkohtelema. Allekirjoitan tuon joulupukkivetoomuksen! Ugh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla niin kiehui jälleen, oli pakko kirjoittaa tästä kaltoinkohtelusta. Huutavasta vääryydestä suorastaan! :D
      Kuinkahan monta meitä loppujen lopuksi onkaan...?

      Poista