27.9.2014

Candles

Olen tainnut hehkutella kynttilähulluuttani täällä jo aikaisemminkin... ainakin viime syksynä! Nyt on taas se aika vuodesta kun kynttilät saavat jälleen runsaasti huomiota kaupoilla kulkiessa ja nettiä selaillessa. Tänä vuonna halusin etsiä vanhojen suosikkien vierelle jotain uutta. Väliaikaiskodin armottoman sisustusbudjettitalouden heitin aikaa sitten romukoppaan. Kun uuden kodin valmistuminen karkaa suunnitellusta yhä kauemmas, voi motivaatiokämppäänkin hieman panostaa. Punavuoressa päiväkävelyllä ollessani hakeuduinkin Uudenmaankadulle. Siellä olin kuullut olevan myynnissä näitä Paddywaxin kynttilöitä joita aikaisemmin olin löytänyt vain New Yorkista. 


Siispä Proloque Shopiin, uhmaten ajatusta lastenvaunujen ja kivijalkakauppojen yhdistelmästä. Heidän valikoimista ei tätä lempituoksuani löytynyt, mutta löytyipä aivan ihana uusi tuttavuus. Nämä kauniit, keraamisissa kipoissa olevat Astier de Villatte kynttilät tuoksumaailmoineen luikertelivat heti nenän kautta sydämeen. 


Kaupunkisarja on hurmaava, matkalle kaupunkitunnelmaan pääsee tuoksun kautta. Valinnanvaraa oli useita. Puntaroin pitkään Koben ja Hollywoodin välillä. Heikotti ajatuskin jättää jompikumpi kaupan hyllylle. Jätin kuitenkin tuoksut hautumaan kupujen alle ja omiin muistilokeroihini ja palasin kauppaan vasta eilen. Valitsin Hollywoodin koska siellä muutaman kerran käyneenä löysin tuoksusta heti sen ihanan lämmön keskellä Sunset Boulevardia, Walk of Famea ja Hollywoodin kukkuloita. Oli niin ihana muisto että melkein itketti :) Hankin kynttilän päälle vielä sarjaan kuuluvan keraamisen kannen jonka voi kauniisti laskea päälle vangitsemaan tuoksun kun kynttilä ei pala. Kansi on kätevä, meilläkin vierailee useasti tuoksuille yliherkkiä ystäviä. Kälyni aikoinaan piilotteli luonani majaillessaan kaikki tuoksukynttilät mitä mielikuvituksellisempiin paikkoihin. Ja minä niitä sitten kotiuduttuani aina etsin. 

Ei muuta kun kynttilät palamaan! Ihanaa viikonloppua! :)









14 kommenttia:

  1. Ihana tuo Paddywaxin kynttilä! Olen menossa ensi viikolla New Yorkiin, mistä sieltä löysit nuita kynttilöitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana, antaa kivan himmeän ja tunnelmallisen valon :) Löysin sen Urban Outfittersistä viime joulun alla. Tsekkaa ihmeessä josko vaikka löytäisit, täällä hintaa olikin sitten jo puolet enemmän ;)

      Poista
  2. Oi oi, miten kaunis kynttilä! Loistokeksintö nuo kannet, kuvut jne. Laitahan tilausta menemään Ranskaan... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli mieleen sekin vaihtoehto heti kun olin ostokseni jo tehnyt... :) Mutta on kaunis, niin kaunis!
      <3

      Poista
    2. Nooooouuuuu! Olisin voinut TODELLAKIN ottaa tilauksen vastaan! Ja otan tästä eteenpäin, muista se! ;)
      A.V. on mieletön brändi, hauska että sitä saa Suomestakin. Niillä on mm. ihana käsivoide vink vink...

      Poista
    3. Hei taas, kukkuu! Satutko seuraamaan Adalmina's Secret blogia? Siellä oli juurikin tänä päivänä samaa aihetta koskeva postaus, käypä kurkkaamassa. Hassu sattuma!

      Poista
    4. En ole blogia seurannut mutta kiitti vinkistä, kävin kurkkaamassa! Instassakin kävin kurkkaamassa ja siellä tänään tupsahti A.V. kuva :)

      Poista
  3. Oi kuinka ihania, erilaisia! Saakohan näitä jotenkin Keski-Suomeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan! Tykkään kovasti! Aina on kiva löytää jotakin vähän erilaista. Tuoksukynttilöitä olisi ihana päästä nuuhkuttelemaan ennen ostopäätöstä... :) Mutta ainahan voi kysyä Proloque Shopista lähettävätkö postilla ostoksia jos oikein ihastuu? ;)

      Poista
  4. Ihania kynttilöitä. Itse hypistelin eilen Kodin1.sessä uusia kynttilöitä, niitä tulee polteltua joka ilta syksyisin ja talvisin.
    Joko ratkaisit laukku"ongelman"? Täällä yksi innokas odottaa josko olisit valmis myymään sen eteenpäin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilähypistely on syksyinen harrastus. Toistuu vuosittain! :)

      Vastailinkin jo siellä laukkupostauksessa LV laukusta, palautin sen alta aikayksikön Pariisiin lähettäjälle. Sieltä löytyi kovasti kyseistä laukkua haluava ystävä :) Voi harmi jos olet turhaan odotellut! <3

      Poista
    2. Varmasti laukku olisi kelvannut kenelle tahansa. Hienosti teit kun lähetit sinne mistä saitkin jos se ei itsestäni tuntunut mieluiselle. En suuremmasti odotellut sillä arvailinkin, että jonkun ratkaisun sille keksit. <3

      Poista
  5. Ihana tuo kaupunkituoksuidea ja kaunis kynttilä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska idea tosiaan. Näitä saa lasiastiassakin mutta kyllä tuo keraaminen kaikkien lasiversioiden jälkeen tuntuu hauskan erilaiselta. Ja ne tuoksut, ah... :)

      Poista