22.9.2014

Kesän loppu

Oi arki, oi syksy! (Oi suklaa!) 

Niin se vaan kesä meni menojaan ja toivotankin syksyn mitä riemukkaimmin tervetulleeksi. Syksy on omien akkujeni lataamiselle parasta aikaa ja tunnen itseni aina järjettömän energiseksi. Rakastan neljää vuodenaikaa mutta syksy on yli muiden. Syksystä ja siitä ihan tavallisesta arjesta saan parhaat kicksit. Jo lapsena odotin koulun ja arkirutiinien alkamista. En juurikaan välittänyt lomista tai viikonlopuista :) 

Ihanalla tavalla kiireinen kesä on takana. Kesään on sisältynyt suhaamista paikasta toiseen ja lepoa sopivassa suhteessa. Pienokaisen ihka ensimmäiset citybreakit Tallinnaan ja Tukholmaan on tehty ja marraskuussa odottaa seuraava, hieman pidempi reissu. Arkea on nyt takana kolmatta viikkoa, mies palasi töihin pitkältä isyys/kesälomalta. Aivan loistava ratkaisu jättää isyysloma tähän ihanaan aikaan jolloin isän ja neidin välinen suhde hyötyi siitä todella paljon. On niillä omat juttunsa, kehittivät omia kahdenkeskisiä lomarutiineitaan. Me tehtiin ratkaisu isyysloman ajankohdasta vasta sairaalasta kotiuduttuamme. Oli mahdollisuus jäädä heti tai odottaa pidemmälle. Koska kaikki meni hyvin synnytyksessä ja toipumisessa, olin sitä mieltä että miehen olisi ollut turha jäädä kotiin heti alussa. Vaikka hienoa toki olisi ollut sekin, loma-aika valitettavasti on rajallinen. Toki koko pääsiäinen oli aikaa ihmetellä yhdessä uutta tulokasta. Nyt oli ihanaa seurata isän ja tyttären omia juttuja, isyysloma oli todellakin ISYYSloma. 
 


Arkiutiinit on jälleen siis 'haettu'. Mun rutiineihin on lähes aina kuulunut aamun aloitus kahvilla ja palalla suklaata. Aamusuklaa on päivän onnistumisen kannalta oleellinen asia. Joskus tapa lähtee käsistä, varsinkin raskausaikana, ja tällöin syön toisenkin palan.. tai rivin :) 
Ja, kyllä, syön myös sen ruisleivän tai kaurapuuron. Mutta suklaasta en tingi, tänäkään aamuna. 
Ja kynttilät palaa, voi että niitä palaa. Ihana syksy! 

Ihanaa viikkoa!


12 kommenttia:

  1. Ihana kun postailit pitkästä aikaa! Itsekin olen arkiaddikti ;)
    Onko tuo apteekkipullo tuolla taustalla kynttilä?? Ihanalta näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkiaddikti täälläkin... Nykyään toki nautin lomistakin! :D
      On se kynttilä! Viimeisimmältä New Yorkin reissulta eksyi mukaani. Ja nyt muutama viikko sitten löysin samaisia kynttilöitä myös Helsingistä, Uudenmaankadun Proloque Shopista. Tykkään kovasti :)

      Poista
  2. Menikö pikkuisen kanssa reissut hyvin? :)
    Löydytkö Instagramista? Ihanaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Meidän pienokaisen kanssa on niin mahdottoman mutkatonta matkustaa, on niin sopeutuvainen matkalainen maalla ja merellä :) Lentomatkailusta hänen kanssaan ei vielä ole kokemusta, mutta pian ollaan viisaampia senkin suhteen.

      Kyllä, instagramista minut löytää nimellä annasroad :)

      Poista
  3. Erittäin hyvä muistutus!

    Mistä on tuo isompi apteekkipullo? Se on upea!

    -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan?! Tosin eipä siitä tarvitse kauheasti muistutella :D

      Pullo on Granitista, toimii loistavasti maljakkona esim. yksittäisille leikkokukille kapean kaulan ansiosta... oli pakko hakea sama kirkkaanakin :)

      Poista
  4. Meilläkin tehtiin esikoisen kohdalla ratkaisu isyysloman siirtämisestä pidemmälle. Alussahan vauva ei tarvitse kuin unta, syliä ja maitoa, eikä tunnista hoivaajiaan. On tyytyväinen kun perustarpeet tyydytetään. Siihen riittää alussa hyvin äitikin :) Kuopuksen kohdalla tehtiin niin että mies jäi heti isyyslomalle ja jatkoi siitä kesälomalla. Arvaa olinko pallo hukassa kun se töihinpaluu koitti? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri perheissä toimii jokaiselle omanlaiset ratkaisut, onneksi isyysloman saa pitää 'liukuvalla' aikataululla :) Voin kuvitella että sitä on hieman pää pyörällä arjen pyörityksessä kun yht'äkkiä suurimman osan päivästä yrität yksin pärjätä kahden kanssa :D Minäkin olisin!

      Poista
  5. Voi miten suloisia ja makoisia kuvia! Syksy on kyllä jotenkin niin rauhoittava vuodenaika kevään ja kesän jälkeen :) Nautin myös tästä vuodenajasta. Ihanaa isyyslomaa teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana <3 Sanopa muuta, rauhoittava on aika osuva sana :D Saa 'luvan' kanssa löhöillä kotona ja touhuilla kaikkea sitä mitä on kesällä jäänyt sivuun odottamaan.

      Poista
  6. Kiva kun tulit postailemaan taas! <3

    VastaaPoista