27.3.2014

Mutakakku

Heippa hei! Itseäni ei ole 'nesting instinct' voimakkaasti odotusaikana potkinut. Kaappien sisälmykset ovat saaneet levätä rauhassa ja paikat normaaliin tapaan pölyttyä. Voihan se olla että ikkunanpesuihin tässä vielä joudutaan jos pikkuinen vielä antaa odotuttaa itseään tähän ihanaan kevääseen :)

Leipomiskärpänen taasen on puraissut ja kovasti. Ajattelin tännekin kirjoitella erittäin maistuvan 'mutakakun' ohjeen. Sain ohjeen aikoinaan entiseltä työkaveriltani ja se kulki silloin nimellä Ranskalainen Suklaakakku. Tämän helpompaa kakkua ei luultavasti löydy. Saati rumempaa... Sillä onhan se susiruma kun sen uunista ottaa ja se jäähtyessään lässähtää kasaan :) Onneksi ei ole mitään mitä herkullinen tomusokerikerros ei piilottaisi. Ja onneksi ulkonäkö ei vaikuta makuun!
Onnistumisen edellytys on se että uskaltaa ottaa kakun ajallaan uunista, vaikka se onkin vielä wobbly ja vaikuttaa raa'alta.
 

Tätä herkkua olen tehnyt viimeaikoina useasti, ja linja tulee varmasti jatkumaan lähiviikkoina :) 
Olen saanut tälläkin viikolla lähes joka päivä ystäviä luokseni ja kahvittelun lomassa on nautiskeltu mutakakkua. Tämän kakun voi huoletta tehdä jo vaikka pari päivää tarjoilua aiemmin, se vain paranee mitä kauemmin saa jääkaapissa makustua. Tarjoilupäivänä tehty kakku ei maistu oikein miltään, pari-kolme päivää vanhana on omasta mielestäni täydellinen! Tämä on jälleen sellainen tuotos jonka ei voi antaa olla rauhassa jääkaapissa, vähän väliä tekee mieli leikata ihan pienen pieni siivu :) 
 


Itse käytän sokerina ruokokidesokeria, joskus korvaan osan muscovadolla. Loistava kakku syntyy valkoisestakin sokerista. Uunissa 180 astetta, 30-35 min. Jos teet isompaan irtopohjavuokaan (halk. 24cm) tee taikina 1.5 kertaisena.
Kakku saa 'hyllyä' keskeltä uunista pois otettaessa, muutoin menee pitkäksi.
Jäähdytä ja anna vetäytyä viileässä päivä, pari.
Sopii täydellisesti gluteenitonta ruokavaliota noudattaville. 
Enjoy! :)



14 kommenttia:

  1. Slurps ja nam!! Ja eikun leipomaan!

    VastaaPoista
  2. Itselläni oli valtava pesänrakennusvietti raskauden loppuvaiheilla, kaikki tuli puunattua! Jopa ikkunat vaikka ulkona paukkui pakkanen :) Oikein paljon tsemppiä viime metreille!
    Mutakakku on järkyttävän hyvää ja olenkin etsinyt täydellistä reseptiä. Tämä menee siis 'koekeittiöön' :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Mulla on ollut lähinnä tuo köökissä hääräily ja ompelujutut mitkä on viitanneet hieman kohonneeseen pesäviettiin :) Rätin kanssa heilun tavallisestikin aika paljon, joten siinä ei uutta... Mutta äärimmäisyydet antaa edelleen odottaa itseään :D

      Poista
  3. Meillä lapset rakastaa mutakakkua, täytyypä kokeilla tehdä joskus itse!

    Onnellista loppuodotusta teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :)

      Ei muuta kun kakku kokeiluun, on niin helppo! Ei häviä valmisversioille, ainakaan paljon ;)

      Poista
  4. Hyvältä näyttää

    VastaaPoista
  5. Ihanalta näyttää!
    Voisitko tehdä postauksen odotuksesta?? Please ;) Haluaisin lukea kokemuksista, olen ensimmäinen ystäväpiirissäni joten vertaistukea ei ole lähellä saatavissa. Netin keskustelupalstoille en mene kokemuksia etsimään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea odotukselle, ihana ihana uutinen! :)
      Ajattelin kyllä tehdä postauksen jossain vaiheessa, koska sitä on kaivattu :) Yritän pian tiivistää asioita pakettiin! Hyvä periaate tuo keskustelupalstojen karttaminen, vältä niitä! Itsekin väistelin ja hyvin pärjäsin :)

      Poista
  6. pakko tehdä tätä pian, kun on kerran gluteenitonkin!
    -pauliina-

    VastaaPoista