19.6.2013

Hyvää juhannusta!

Meillä ollaan valmiina juhannuksen viettoon. Matka vie Pohjanmaan mutkan kautta Lappeenrantaan Saimaan rannalle. Mökkituliaiset [check], raparperipiirakka [check]. Hoidetaanpa muuttoakin hieman samalla: auton peräkontti lastattu varastoon menevällä tavaralla [check]. Mies purjehti viime viikonloppuna seilorikamujensa kanssa Tallinnaan ja hoiti siinä sivussa kunniakkaasti juhannuksen juomavastaavan dutyn. Joten juomat [check]. Jne.

Eilen vietettiin IhaNaisten iltaa, pitkästä aikaa koko 6 naisen jengi koolla kun reppureissaajakin palautui Aasiasta Suomen kesään. Ihana ilta, as always! I heart <3

Grilli oli kuumana ja nyyttärihengessä mentiin. Mun osa oli toimia jälkkärivastaavana joten toimitin paikalle raparperipiirakkaa. Raparperi on mun suurta herkkua! Tänä vuonna en ole ehtinyt testailla uusia ohjeita joten menin taas sieltä missä aita on matalin, tein piirakan mun 'all time favourite omenapiirakan' ohjeella. Ohje löytyy mm. ihanasta Belle Baie-blogista, *klik*. Mukavan helppo ja nopea tehdä! Irtopohjavuokaan en ole tehnyt, tavallinen piirakkavuoka toimii passelisti. Omenoiden sijaan käytin n. 3 raparperin vartta pieniksi pilkottuina. Itketin raparperista ensin nesteitä pois sokeri-kaneli seoksessa n. 1/2h.
Kuorrutteessa käytän aina mantelilastujen sijaan rouhetta, jotenkin helpompi käsitellä. Mä saan lastut aina rikki. Erinomaista lämpimänä jäätelön kera, mutta maistuu vieläkin paremmin ehkä vasta seuraavana päivänä. Tässä on se vika että ravaat jääkaapilla leikkaamassa yhä uuden 'pienen' siivun ;)

Oikein ihanaa keskikesän juhlaa kaikille! :)

Mökkituliaiset. See you soon sis <3

Raparperitosca
Mun matkajuoma [check]

10 kommenttia:

  1. Siis tuo tosca on maailman ihaninta! En ollut tajunnut, että senhän voi tehdä raparperilläkin - pakko testata heti kun kerkeää. Ihanaa jussia ja herkutelkaa munkin puolesta!

    VastaaPoista
  2. Me saatiin mammalta mahtava lähetys itse tehtyä rapahilloa, crepet ei ole koskaan maistuneet paremmilta!

    Hassua että sä vietät juhannusta, onko ihan eka kerta? ;) Anyway, ihan mahtavaa juhannusta teille! :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin haluun sun mamman tekemää rapahilloa! Se on ehkä parasta mitä on :)
      Tämähän on jo toinen vuosi putkeen kun vietellään juhannusta ;) Sitä ennen taisi kulua vuosikymmen, jos hyvän toistakin, aina töissä tai ulkomailla. Onhan tää ihan kivaa! :) Kivaa jussia Pariisiin ja terkut maahisille! :*

      Poista
  3. Ihana matkaherkku sulla! Lentokentän kautta...?
    Hyvää juhannusta, toivotaan että aurinko vielä näyttäytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan todella! Lupaavalta näyttää :)
      Kävin viemässä ystävän lentokentälle tiistaina ja pääsin tuon herkun makuun, ja kun annat pikkusormen... Eikun uudestaan keskiviikkona ;) Hyvää juhannusta Kaisa!

      Poista
  4. Tein piirakan tuolla ohjeella, se oli superduper good!! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan? Osuu ja uppoaa, en yhtään ihmettele että sitä Ruotsissa jonotellaan :)

      Poista
  5. Typerä Starbucks kun ei suostu levittäytymään lentokenttää kauemmaksi... Kaupan kylmähyllyn 'starbucksit' ei vaan toimi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta! Kun kerran mulla on niin kehittymätön, kovin amerikkalainen kahvimaku että pidän laihasta kahvista niin toivoisin Starbuckseja Suomessakin joka kulmalle :D Ja minähän lisään lapsen lailla sitä kermavaahtoakin vielä... Kahvihifistelijöillä särkee tässä vaiheessa jo päätä.

      Poista