26.5.2013

Rocky Road

Tässä makupaloja hieman toisenlaisesta Rocky Roadista :)

Olinkin jo pitkään odotellut että saan hyvän syyn tehdä näitä helppoja herkkupaloja. Pelkästään kotiin hätävaraksi näitä ei voi tehdä, katoavat salamannopeasti. Tänään vietin viimeisen työpäiväni yksikössä jossa olen tammikuusta lähtien ollut tutustumassa. Omaan työhöni palaan viikon päästä innokkain mutta hieman haikein mielin. Viimeisen työpäivän kunniaksi vein töihin kahvipöytään Rocky Roadeja.


Näiden herkkupalojen versioita on yhtä monta kuin tekijöitä. Tein aina ennen nämä herkut vain suklaasta ja eri 'lisukkeista' kunnes ystäväni joskus vinkkasi että siihen kannattaa vielä lisätä kondensoitu maito. Ihan paras vinkki, sen jälkeen Rocky Roadit ovat maistuneet vieläkin paremmilta.
Näihin paloihin käytin tummaa- ja valkosuklaata, sekä Fazerin mansikka-vanilja-maitosuklaata. Lisukkeina tällä kertaa sukulakuja, suolapähkinöitä ja vaahtokarkkeja. Joskus olen jättänyt pähkinät pois ja heittänyt joukkoon turkinpippurirouhetta. Jouluksi olen tehnyt versiota joissa on käytetty Fazerin joulusuklaata tai piparkakkusuklaata, lisännyt sinne vielä mariannerouhetta, kuivattuja marjoja ja pistaaseja. Pistaaseista tulee ihana väri!
Ja vaahtokarkkeja, ne kuuluvat AINA Rocky Roadiin oli muutoin millainen mixaus tahansa. Kulmakivinä suklaa, kondensoitu maito ja vaahtokarkit, niiden lisäksi anything you can ever imagine. You can't go wrong!

                
Onneksi näitä herkkuja jäi vähän vielä kotiinkin ;)

6 kommenttia:

  1. Hei! Laitatko jotain mittasuhteita, esim suklaan ja kond. maidon suhde? Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen laittanut n. puoli kiloa suklaata ja 1 tlk kondensoitua maitoa (~400g) Muut ainekset menevät aika arviolta ja omien makumieltymysten mukaan :)

      Poista
  2. Ihanan kuuloinen ohje!! Miten suklaa kondensoidulla maidolla sun mielestä erosi siitä 'pelkästä' suklaasta? Saakohan sitä täältä...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltähän saa mitä vaan! Ainakin monissa Key Lime Pie resepteissä mainitaan kondensoitu maito joten luulis että jos jostain saa niin juuri sieltä ;)
      Se isoin ero oli pehmeydessä ja leikattavuudessa, ja makuun toi ihanan toffeemaisen säväyksen:)

      Poista
    2. Just tuijotan täällä 'New Yorkin herkut' leivontaohjelmaa jossa livahti condensed milk tölkki. Joten eiköhän sieltä syvästä etelästäkin saa :) Näytti olevan Nestlen valmistama.

      Poista
    3. Löytyhän niitä, riveittäin erilaisia. Tuo vois olla jotain mitä mäkin saan aikaiseksi keittiössä... Kokeiluun menee kunhan ehtii :) Kuten tiedätkin, meillä ei keittiössä paljon touhuilla.

      Poista