7.4.2013

London calling

Niin kovin 'lame' kuin tuo vanha sanonta onkin, on se huomenna täyttä totta! Vanha kotikaupunki kutsuu, vaikkakin haikein fiiliksin sinne aamulla lennähdän.


Lontoossa asuva ystäväni ilmoitti pari kuukautta sitten että hänen jo pitkään harkitsemansa muutto takaisin kotiin Sydneyyn on toukokuussa täyttä totta. Sitä puhelua osasin vihjeiden perusteella jo pelätä mutta hieman itsekkäästi toivoin että Lontoo jaksaisi häntä vielä pitkään viehättää. Jotta nähtäisiin useammin. Siinä sitten mietittiin ja järjesteltiin aikatauluja, kumpi matkustaa kumman luo sanomaan heipat. Olosuhteiden pakosta päädyttiin siihen että minä lennän Lontooseen (a big smiley face!). Sain järjestymään viikon vapaan töistä ja koska Norwegian halusi tarjota kyydin naurettavan halvalla mennen tullen, päätös oli helppo. Lontoon Olympialaisista on jo tovi, silloin näimme edellisen kerran. Itse kaupunkiin on myös jatkuva ikävä. Ihana siis lähteä, vaikkakin hyvin erilaisin fiiliksin kuin ikinä.

Molemmat tuntien, mun perjantaiaamun kotiin lähtö on varmasti vaikea ja tunteikas. Tietäen että seuraavaan kohtaamiseen voi hyvinkin kulua aikaa ikuisuus  <3



                                      
New York,  toukokuu 2010

10 kommenttia:

  1. Miten ihanat kuvat teistä!! Ystävät on <3

    Ihanaa matkaa!

    VastaaPoista
  2. Lovely London! Have fun and keep us posted ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lovely indeed! Eilen paistoi aurinko, tänään sataa vettä. Ja se luihin ja ytimiin pureutuva kylmyys on tänään läsnä. Niin se vaihtelee :)

      Poista
  3. Oikein kivaa matkaa, haikeista oloista huolimatta! Välimatka pitenee mutta ystävien välillä yhteys säilyy. Mukavaa viikkoa teille :) Toivottavasti laitat jälleen matkapostausta, pääsisin taas nojatuolimatkalle.

    t. Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Ehkäpä kyhäilen jonkinmoisen London postauksen pian :) On taas niin ihana olla täällä!

      Poista
  4. Kuvista huokuu lämmin ystävyys, ihanat hyvän mielen kuvat!

    VastaaPoista
  5. Haluaisin Lontooseen ostosvinkkejä, vaateostoksiin, ihan tavishintaisia mielellään :) Kesällä menossa ja ihan eka kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan paikan kesäreissullesi valitsitkin! Olen mielessäni jo kehitellyt shoppausaiheista postausta Lontoosta, kyhäilen sellaisen tässä piakkoin :)

      Poista